keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Tanssitaidelinjalle kevääksi 2017


Kuva Adina Autio (kuvassa Wilma, joka opiskeli tanssitaidelinjalla 2015-16)

Kevään mittaiselle tanssitaidelinjalle on haku avoinna 9.12. asti! Jos haluat valmistautua perusteellisesti tanssin ammattikoulutusten pääsykokeisiin tai yksinkertaisesti heittäytyä intensiivisesti tanssin maailmaan keväällä 2017 niin Kälviä on sinun paikkasi. 

Keski-Pohjanmaan kansanopiston kevätlukukauden mittaisella tanssitaidelinjalla voit kehittää taitojasi tanssijana ja syventää tietämystäsi tanssin kentästä. Opinnot auttavat valmistautumaan tanssin ammattikoulutuksien pääsykokeisiin, mutta sopivat myös kaikille, jotka haluavat viettää intensiivisen kevään tanssin parissa. Opinnot vahvistavat opiskelijan tanssiteknistä osaamista, luovuuden esiintuloa, liikkeeseen heittäytymistä sekä herättelee omaa taiteellista ajattelua. Opetus tarjoaa kevään aikana kattavan kuvan siitä, mitä tanssi ja tanssin koulutus on nykypäivänä Suomessa ja ulkomailla.
Kevään aikana tutustutaan tanssijan työhön tehden kaksi produktiota. Työstetään ohjatusti oma soolo sekä esiinnytään ammattikoreografin tekemässä ryhmäteoksessa.
Koulutus antaa eväitä oman tien löytämiseksi ja omien tavoitteiden kirkastamiseksi myös alasta riippumatta. Omaa elämää, elämäntilannetta ja omaa itseä kehitetään kokonaisvaltaisesti läpi koko kevään taideaineiden lisäksi oman opintopolun sekä hyvinvoinnin ja liikunnan opintojaksoilla. Opetus on monipuolista ja korkealaatuista. Tanssin opettajina on laaja kaarti alansa huippuja, jotka toimivat aktiivisesti tanssin kentällä niin Suomessa kuin ulkomailla. Keväällä opettaa muun muassa Sonya Lindfors, Giorgio Convertito, Anni Rissanen ja Elina Hauta-aho. Opettajat tuovat mukanaan uusimman tiedon, ja heidän opastuksellaan tulet kokemaan taidetanssin nykyvirtaukset.

Edellisten ryhmien opintomatkoista ja tanssilinjalla opiskelusta voit lukea blogeistamme: http://www.sharedvisions.blogspot.com
http://www.tanssilinjanblogi.blogspot.fi/
Linja on tarkoitettu kaikille tanssista kiinnostuneille ja erityisesti tanssin ammattiopintoihin tähtääville.

Hakuaika päättyy 9.12.2016
Täytä hakulomake osoitteessa www.kpedu.fi/kansanopisto

Linjan vastuuopettajana toimii tanssinopettaja Elina Hauta-aho: elina.hautaaho@gmail.com
Elinalle voit laittaa sähköpostia ja kysyä opetukseen liittyvistä asioista
Käytännön asiat: Seija Prittinen, puh. 0408085035 seija.prittinen@kpedu.fi

maanantai 10. lokakuuta 2016

Terveisiä entisiltä tanssitaidelinjalaisilta maailmalta!

"Pääsin Kälviän tanssitaidelinjan jälkeen Ranskaan Toulouseen opiskelemaan Centre Chorégraphique James Carlesiin nelivuotiseen tanssijankoulutukseen. Lukion jälkeen en vieläkään oikein tiennyt, mitä sitä lähtisi opiskelemaan. Teki vain mieleni keskittyä tanssimiseen ja päätin lähteä Kälviälle myös tunnustellakseni, että uskaltaisikohan intohimostani toivoa jopa ammattia. Kälviällä antoisinta oli, että monien inspiroivien vierailevien opettajien kanssa pääsi tekemään todella erilaisia juttuja ja tutustumaan monipuolisesti tanssijan ammatin eri puoliin ja mahdollisuuksiin. Tiivis yhdessäolo ja yhdessä tekeminen, myös muiden kansanopistolinjojen kanssa, opettivat varmasti myös ryhmätyötaitoja. Koen, että sain Kälviältä paljon eväitä ja erityisesti itseluottamusta jatko-opiskeluani varten."  
-Catrin, tanssilinjalla 2014-15
Catrin uudessa opinahjossaa Ranskassa.
 



tiistai 24. toukokuuta 2016

Portfolio hommia

Liitän tähän oman blogini, sieltä löytyy vähän tekstiä,kuvia ja videoita tältä lukuvuodelta! http://wilmamustonen.blogspot.fi/

maanantai 16. toukokuuta 2016

Tervetuloa hakemaan tanssilinjalle !






Tanssilinjan haku on auki !! Tervetuloa hakemaan :)

Keski-Pohjanmaan kansanopiston tanssilinjalla voit kehittää taitojasi tanssijana ja syventää tietämystäsi tanssin kentästä. Opinnot luovat hyvän perustan myöhempiin tanssijan, tanssinopettajan tai koreografin ammattiopintoihin. Opetus tarjoaa vuoden aikana kattavan kuvan siitä, mitä tanssi ja tanssin koulutus on nykypäivänä Suomessa ja ulkomailla. Vuosi rakentuu intensiivisistä tanssiopinnoista, ja sen aikana harjoitellaan erilaisia tanssilajeja, herätellään itsenäistä taiteellista ajattelua ja tutustutaan tanssin kentällä erilaisiin toimintaympäristöihin.

Vuoden aikana tehdään useita eri produktioita, joissa on mahdollisuus tutustua tanssijan työhön. Opinnoissa kokeillaan myös koreografian tekemistä sekä toisaalta tanssin ohjaamista erityisryhmille.

Koulutus antaa eväitä oman tien löytämiseksi ja omien tavoitteiden kirkastamiseksi alasta riippumatta. Omaa elämää, elämäntilannetta ja omaa itseä kehitetään kokonaisvaltaisesti läpi koko lukuvuoden taideaineiden lisäksi oman opintopolun sekä hyvinvoinnin ja elämisentaidon opintojaksoilla. Vapaasti valittavilla opintojaksoilla on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja.
Opetus on monipuolista ja korkealaatuista. Tanssin opettajina on laaja kaarti alansa huippuja, jotka toimivat aktiivisesti tanssin kentällä niin Suomessa kuin ulkomailla. He tuovat mukanaan uusimman tiedon, ja heidän opastuksellaan tulet kokemaan taidetanssin uusimmat virtaukset. Kansanopiston tanssilinja tekee yhteistyötä Kokkolan Talvitanssien kanssa. Lukuvuoden aikana tehdään opintomatka.

Edellisten ryhmien matkoista ja tanssilinjalla opiskelusta voit lukea blogeistamme:
http://www.sharedvisions.blogspot.com
http://www.tanssilinjanblogi.blogspot.fi/

Kohderyhmä

Linja on tarkoitettu kaikille tanssista kiinnostuneille.

Lisätietoja

Linjan kustannukset:
90 € / vko, sis. opetus ja lounas. 120€/vko sis. opetus, ruokailut (aamupala, lounas, päivällinen) ja majoitus oppilasasuntolassa.

Opiskelija-asuntolassa on kahden hengen huoneita, yhteinen keittiö ja pesutilat. Mahdollisuus myös viikonloppuasumiseen.

Opintotuki: Opintotukea on mahdollista saada voimassa olevan opintotukilain mukaisesti. Tarkempaa tietoa opintotukimahdollisuuksistasi ja opintotukeen liittyvissä asioissasi saat Kelalta.

Hakuaika: 1.1.-20.7.2016

Lisätietoja koulutuksesta:
Anni Rissanen, anni.rissanen(at)kpedu.fi
koulutussihteeri Seija Prittinen, p. 040 808 5035

Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kpedu.fi.

Vuosi kansanopistossa ja säilytät pisteesi yhteishaussa!

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Olemme työskennelleet viimeiset 4viikkoa Milla Koistisen kanssa tekemässä pääproduktiotamme ja viime lauantaina pääsimme vihdoin esittämään proggiksen kokkolan konsevatoriolle. Hienot viikot huipentuivat hienoon esiintymis hetkeen! Kiitos kaikille mukana olleille! :)
Palataan vielä neljään viime viikkohin ja miten produktiomme syntyi.

Pidimme aina aamuisin tekniikka tunnin, jolla teimme pilatesta tai jooga lämmittelynä. Sitten siirryimme nykytanssiin, jossa teimme lattiasarjaa. Sarjamme koostuivat paljon swingiä hyödyntäen ja vartioiden sitä erilaisiin kierimisiin ja pyörimisiin. Lisäksi teimme niskan päällä ja käsiä hyödyntäen liikkeitä lattialla. Ihania sarjoja!
Välillä teimme lattian poikki erilaisia liikkeitä, joissa hyödynsimme käsiä antaen niille painoa erilaisilla liikkeillä.
Lopputunnista teimme loppukoreota. Koreoissamme oli erilaisia hyppyjä, piruettejä ja muuta nykytanssi liikekieltä. Koreoissa yritimme tehdä mahdollisimman isosti ja kevyesti liikettä sekä pitää painon alhaalla. Koreot oli mitä muutakaan kuin ihania ja oli ilo saada tanssia millan koreoita.
Ylipäätänsä oli mukavaa aamusta saada alle kunnon nykytanssitunti, josta oli hyvä jätkää itseasiaan eli proggikseemme.

Produktiomme perustui kuvataiteilija Agnes Martinin töihin. Martin käytti töissään paljon pakonomaista toistoa, ruudukoita ja monivivahteisia värejä. Näitä asioita Milla hyödynsi koreossa.
Kokeilimme proggis tunneilla erilaisia liikkeitä mm.erilaisia heilauksia ,lattialla tehtäviä liikkeitä sekä ns. tilttausta, jossa teimme voimaa hyödyntäen hidasta liikettä. Proggiksessamme oli ns. autistista liikkeessä, jossa liikettä varioidaan eri kokoihin ja dynamiikkoihin sekä toistoa,toistoa ja toistoa! Teimme myös 1-2 pvässä läpi menon ja kokeilimme erilaisia vaihtoehtoja produktio esitykseemme ja Milla muutti seuraavaan läpimenoon koreota ,miten näki parhaakseen muuttaa.
Lopulta saimme valmiiksi koreomme produktioon, jonka jlkn harjoittelimme sitä ja saimme aina läpimenon jlkn palautetta; mitä voi tehdä paremmin,mikä oli hyvää.
Henkilökohtaisesti tämä oli minulle hieno kokemus. Aluksi oli vaikeaa ymmärtää, mikä oli proggiksemme idea ja se tuntui oudolta, mutta lopulta ,kun se tajusi koko koreo ja kaikki kolahtivat minuun henkilökohtaisesti täysin ja olen suunattoman kiitollinen ,että sain olla mukana tässä!
Milla oli mahtava koreografi ja opettaja sekä upea tanssija. Milla opetti hyvin ja antoi palautetta tekemisestä. Saimme paljon hyviä vinkkejä omaan työskentelyyn jatkossakin. Tunneilla oli rento olo, jossa meillä oli myös paljon huumoria mukana ,mutta töitä tehtiin silti joka pvä. Kiitos Millalle upeista viikoista!

Kertakaikkiaan lyhyesti upea kokemus, joka jää ikuisesti mieleeni ja tällä hetkellä voi olla vain täynnä kiitollisuutta!










Hyvää loppu kevättä,
Ella


lauantai 12. maaliskuuta 2016

Produktio II - tunnelmia

Helmikuun puolivälissä aloitimme kevään produktion harjoitukset. Koreografina ja ohjaajana toimii Milla Koistinen (http://millakoistinen.net). Teoksen lähtökohtana ovat amerikkalaisen kuvataiteilijan Agnes Martinin maalaukset, joille on tyypillistä muun muassa hypnoottinen toisto, ruudukot ja monivivahteiset värikentät. Töidensä yhteydessä Martin puhui usein ilon, kauneuden ja viattomuuden kokemisesta. Liikkeen ja tanssin maailmaan siirrettynä nämä elementit ilmenevät vaikkapa keskittyneisyytenä, jatkuvuutena sekä liikkeen hienoisina variaatioina ja rytmin muunnoksina.

Kuukauden mittaan olemme harjoitelleet yksin ja ryhmänä tietoista läsnäoloa; tilan, toistemme ja kehomme aistimista. Tekniikkatuntien liikesarjat, jooga ja rentoutusharjoitukset ovat kasvattaneet niin fyysistä kuin henkistäkin kestävyyttämme. Teoksen toistuvien liikkeiden rytmiin uppoutuminen on kuljettanut meitä eteenpäin. On ollut hienoa huomata, kuinka oma keho ja mieli hiljalleen avautuvat ja asettuvat aluksi niin vieraalta tuntuneeseen liikkeeseen. Millan N:o 2 ei kenties ole tanssia aivan perinteisimmässä mielessä, mutta mielenkiintoinen tutkimusmatka yhtä kaikki.

Harjoittelukautemme lähestyy nyt loppuaan: tulevan viikon perjantaina 18.3. N:o 2:en voi nähdä ennakkoon opistolla. Varsinainen esitys puolestaan on Keski-Pohjanmaan konservatoriolla lauantaina 19.3. osana Kokkolan Talvitanssien oheisohjelmistoa. "Konsan" iso sali on siis tsekattu, tanssimattojen sijoittelu suunniteltu ja viikonloppulevon merkeissä valmistaudumme viimeiseen treeniviikkoon!

- Anthoni Levonsaari, Tanssilinjan työharjoittelija / apulaisohjaaja -




sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kevään loppukoreografiaa valmistuu

Tanssilinjalaiset työstävät Koreografi Milla Koistisen kanssa kevään loppukoreografiaa.
Esitys tulee Kokkolan Talvitanssit -festivaaleille parin viikon päästä! :)


http://millakoistinen.net/


http://www.kokkolantalvitanssit.fi/2013/ohjelmisto/
Hei kaikille ja ihanaa alkanutta kevättä!

Olemme vähän aikaa sitten kotiutuneet Norjasta tanssilinjalaisten ja musiikkiteatterilinjan kanssa. Vietimme Norjassa viisi hienoa päivää ja saimme paljon unohtumattomia kokemuksia.














Lähdimme maanantaina 3.50 opiston pihalta lentokentälle, josta reissasimme parin pysäkin kautta
Norajaan, jossa matkasimme Vestbyyn Follon kansanopistoon. Ensimmäinen päivä meni tutustuessa Norjaan, kansanopiston väkeen ja kansanopiston tiloihin ja pihaan.



Tiistaina pääsimme aloittamaan tunnit norjan oppilaiden kanssa. Aamulla saimme valita, mihin tunnille halusimme mennä. Vaihtoehtoina oli vatsatanssi, koripallo ja kävely. Itse valitsin valitsin vatsatanssin. Olen ennenkin kokeillut parin tunnin verran vatsatanssia, joten liikkeet olivat jonkin verran tuttuja ja melko helppoja tehtäväksi kenelle tahansa. Tunti perustui hyvin pitkälle koreon tanssimiseen keskilattialla, joten tällä tunnilla pääsimme oikein kunnolla tanssimisen makuun! :)

Jatkoimme sen jlkn Norjalaisten kanssa tutustumista liikkeen avulla. Teimme aluksi pariharjoituksia, jossa mm kävelimme kädet kiinni toisessa ja välillä toinen sulki silmänsä antaen toisen johtaa itseään. Menimme loppu tunnista ulos ,jossa kävelimme pienin matkan ,jolloin keskityimme kuulemaan,näkemään ja haistamaan. Tutkimme myös puita. Katsoimme eri puita ja halasimme niitä siirtyen seuraavan puuhun.

 



Iltapäivällä tanssimme jazzia. Teimme paljon keskilattialla. Aluksi teimme lämmittely sarjoja keskilattialla sekä tekniikkaa että piruetteja ja venytyksiä. Lopputunnista teimme pari liikettä nurkasta ja sen jälkeen loppu koreografiaa. Itse nautin jazz tunnista hyvin paljon. Suomessa olen tottunut siihen, että nurkkasta nurkkaan harjoituksiin panostetaan ,joten oli kivaa tehdä välillä myös keskilattialla. :)

 

Jazzin jlkn oli balettia, joka oli vapaaehtoinen. Itse olin mukana baletissa. Aluksi teimme tangolla muutamia erilaisia sarjoja. Itsessään sarjat eivät olleet kovin hankalia, mutta sarjat olivat uusia ja norjalaiset oli tehnyt sarjoja enemmän. Siirryimme tankosarjojen jlkn nurkkasarjoihin, josta teimme hyppyjä ja piruetteja. Ne olivat hyvin tuttuja liikkeitä taas joskin sarjatki tuottivat taas ongelmia, mutta ei niin paljon kuin tangolla. Viimeiseksi teimme keskilattialla sarjaa, joka oli johon pääsin ainakin itse todella hyvin mukaan. oli kivaa tehdä myöskin tanssisarjaa baletista, jota ei ole kauheasti tullut tehtyä tämän lukuvuoden aikana. Kokonaisuudessaan baletti tunti oli hieman sekava, mutta tuli myös monia mahdollisuuksia päästä mukaan ja nauttia tanssista. :) Aina on kotiinpäin saada uusia ja erilaisia kokemuksia tanssista!
 
 

Illalla menimme vielä Osloon. Kävimme katsomassa kuninkaanlinnaa ,joka oli hieno nähtävyys. :)  Pääsimme myös katsomaan norjan kansallisoopperaan Giselleä. Giselle oli hieno esitys. Täytyy sanoa venäläisen baletin ystävänä ettei Giselle aivan yhtä tarkkaa ja yksityiskohtaista ollut kuin venäläinen baletti, mutta oli silti suuri ilo päästä katsomaan Giselleä.
Rakastin suunnattomasti Willien tanssija varsinkin pää willien tanssia. Sitä oli suuri ilo katsoa kuin myös tottakai muidenkin ballerinojen tanssia. Kaikenkaikkiaan tämä oli upea kokemus, jonka muistan aina! :)

Keskiviikko alkoi opettajamme Annin pitämällä nykytanssi tunnilla. Anni  antoi meille erilaisia ohjeita, jonka mukaan liikuimme. Esim. lähdimme ylhäältä liikkumaan ja sieltä siirryimme alas liikkumaan lattialle ja palasimme taas ylös ja tämä jatkui kunnes olimme päässeet koko huoneen läpi. Teimme myös pareittain erilaisia liikkuvia harjoituksia ja sen jlkn teimme mm. käsilläseisontaa ja rentoutusta. Lopuksi otimme kuvan ja lähdimme yksin kuvan perusteella luomaan koreografiaa. Kun olimme luoneet koreografian menimme 2-3 hengen ryhmiin ja yhdistimme koroegrafiamme ja esitimme ne muille.



 Iltapäivällä teimme ryhmätyötä, jonka oli oman identiteetin tuominen esiin taiteella. Minun ryhmäni aloitti niin,että jokainen yrittää tehdä itsellensä koreon ja esittäisimme niitä kaksi hlö kerrallaan ja lopuksi vielä teimme yhteisen pienen pätkän. Tämän jlkn ,jos halusi sai mennä joogaan tai sitten oli vapaa-aikaa. Illalla meillä ei ollut erityisiä ohjelmaa,johon olisi pitänyt osallistua, mutta halutessaan sai osallistua sekä baletti että nykytanssi tunnille. Olisi ollut mukava osallistua molemmille tunneille,mutta tällä kertaa päätin osallistua vain nykytunnille.

Pelasimme ennen nykytunnin alkua kahden hengen ryhmissä biljardia, mikä oli hyvin hauskaa. En ole ennen ikinä voittanut biljardissa, mutta nyt ensimmäisen ja todennäköisesti viimeisen kerran voitin. Täytyy sanoa ,että kyllä oli reissuni kohokohta! ;D



Nykytunti  oli todella hauska ja taas vähän erilainen kuin suomessa on tottunut. :) Teimme pari alkulämmittelyä ja sen jlkn siirryimme tekemään lähes kokonaan lattialla tapahtuvaa koreografiaa. Taas sama vaikeus oli kuin tiistaina baletti tunnilla eli välillä oli turhauttavaa kuin muille tehtiin aikaisemmin tuttua koreota, mutta itselleni se ei ollut tuttu. Toisaalta nykytanssissa on ehkä helpompi tulla lennosta mukaan ja nautinkin tunnista hyvin paljon ja koin pärjääväni hyvin mukana, kun koreon sai pari kertaa käytyä läpi(?:D).  Opettaja oli myös hyvin ammattitaitoinen ja auttoi heti, jos tuli kysyttävää. Ihana tunti kaikkiaan.:)



Torstaina aamulla jatkoimme keskiviikkona aloittamiamme ryhmätöitä ja teimme ne aamulla loppuun. Harjoittelimme kokonaisuuden pari kertaa läpi ja sitten olimmekin aamun tunnit jo saanut tehokkaasti käytettyä. :) Saimme aikaan aika hienon kokonaisuuden, jossa oli jokaiselta pala omaa tekemistään. :)

Aamutuntien jlkn meillä oli hetken vapaata ja sen jlkn lähdimme taas kohti osloa.
Oslossa meillä oli reilu tunti aikaa kierellä vapaasti ja ihailla osloa  tai käydä kiertelemässä kauppoja. Itse ihailin oslon kaupunkia ja etsin tuliaisia suomeen vietäväksi.  Oslo oli hieno kaupunki, josta löytyi jos jonkinmoista kauppaa. Olisin hyvin pystynyt viettämään enemmän tuntejakin siellä. ;) Kiertelyn jlkn norjassa meillä oli vuorossa ruokailu iltalialaisessa ravintolassa ,josta jokainen sai valita itselleen mieluisan annoksen.



Syömisen jlkn oli hyvä lähteä katsomaan norjan dansen huseniin nykytanssi esitystä. Odotin hyvin innolla esitystä, josta emme kyllä etukäteen tiennyt yhtään mitään. Esityksen aikana istuimme lavanreunalla pienien pehmusteiden päällä koko lavan ympäri. Sitten itse esitykseen.. Jos annan rehellisen mielipiteeni niin en oikein tiedä, mitä minun siitä pitäisi sanoa. Oli mielinkiintoista nähdä tämän kaltainen esitys ja kokemushan se oli, mutta se ei kyllä vastannut ollenkaan käsitytäni nykytanssista.  Esitys sisälsi paljon laulua, erilaisten esineiden heittelyä mm. puiden ,naamioiden pitämistä ,erilaisilla menettemillä tejtyä äänen tuottoa, jonkinlaista ihmeellistä heilumista yms. Alku esityksen aikana oli mielenkiintoista katsoa,mihin esitys etenee, mutta lopuksi alkoi vain odottaa, että se loppuisi. Reilun tunnin aikana ehti tapahtua niin paljon etten todellakaan muista paljoa, mitä ehti tapahtua. Lopuksi pääsimme kuitenkin makaamaan esitys lavalle valojen loisteeseen ja se oli oikein kiva juttu. :) Elikkäs itse en juurikaan niin ihastunut esitykseen, mutta en kyllä myöskään ole ennen vastaava nähnyt. Toivottvasti muut piti ja ymmärsivät paremmin esityksen pointtia. :)





Perjantaina viikkomme Follossa oli tulossa päätökseen. Aamulla oli vielä tarjolla yksi jazz tunti,joka oli vapaaehtoinen. Itse tunnille halusin mennä ja saimme nauttia tiistain opettajamme tunnista taas. Tunti perustui samoille asioille kuin tiistain tunti. Eli paljon keskilattiaa ja vähän nurkasta nurkkaan liikkeitä. :)Nautin tunnista erittäin paljon taas ja tykkäsin todella paljon opettjasta näiden parin tunnin perusteella.  Jazzin jlkn meillä olikin sitten pitkä reissu edessä takaisin suomeen. Lähdimme n. 12.15 junalla norjaan, jossa ehdimme taas hetken viettää omaa vapaa-aikaa. Sieltä jatkoimme junalla lentokentälle, jossa odottelimme pari tuntia. Lopulta koneemme lähtö myöhästyi reilu puolituntia. Onneksi kenelläkään ei ollut niin kiire aikataulu, että se olisi haitannut. :) Suomeen päästyämme jokainen jatkoi vähän eri reitillä kotiin. Osa meni lentokoneella kruununpyyhyn, josta lähdimmekin. Itse jatkoin bussilla opettajamme kanssa Helsingin keskustaan, josta vielä junalla jatkoin kotiin ja lopulta n.3.45 olin pitkän matkustelun päätteksi päässyt kotiin.

Tälläinen norjan reissumme oli tällä kertaan lyhyesti sanottuna. Paljon hienoja muistoja ja paljon uusia asioita opittu. :)
Nyt taas saamme palata suomeen opiskelemaan omaan kouluumme ja täytyy kyllä sanoa ,että ihan kiva olla taas suomessa, vaikka norjassa kuinka ihanaa olikin! :)


Iloista kevään jatkoa kaikille,
Ella