tiistai 27. toukokuuta 2014

Baletti/butoh-viikko (vko19)

Ennen Butoh-viikkoa meillä oli street-viikko ja nykytanssi/jooga-viikko. Näistä tulee vielä erikseen mahdollisesti kirjoitukset. Tässä on niin kova loppuhulina ollut käynnissä, että blogi on elänyt pientä hiljaisuutta. Lopputeksti on kuitenkin varmasti vielä tulossa! :) Nyt kuitenkin butoh-viikkoon....

Alkuviikosta meitä oli paikalla vain minä (eli Sara) ja Sonja. Muut olivat pääsykokeissa. Hyvin me Sonjan kanssa pärjättiin kaksistaankin, vaikka butoh oli vieras laji molemmille. Aamulla teimme aina lattiabalettia ja lihaskuntoa. Lattiabaletti oli todella hyvää treeniä keskivartalolle ja aukikierrolle. Tuntui, että lattiaa vasten pystyi työstämään aukikiertoa, sekä keskustan asentoa paljon paremmin.
Aamutunnin jälkeen jatkoimme loppupäivän butohilla. Butoh vaati todella hyvää keskittymistä ja hiljaisuutta (ainakin ne harjoitukset, mitä alkuviikolla teimme.) Siksi olikin oikeastaan vain hyvä, että meitä oli niin vähän paikalla. Koin, että butoh oli todella rentouttavaa ja mielenkiintoisen erilaista. Butohissa keskeisenä tavoitteena oli tuntea, kuin joku muu liikuttaisi omaa kehoa ja itse tekisi vain tutkimusmatkaa siinä mukana. Butoh harjoitukset toivat keholle tosi raukean ja hyvän olon. Lempiharjoitukseni butoh viikolla oli uppoamis harjoite, jossa toinen parista kuvittelee uppoavansa meren pohjaan ja toinen pari antaa aaltomaisia impulsseja ja jättää lopulta parin yksin "vajoamaan" meren pohjaan. Tuossa harjoituksessa unohti hetkeksi ihan kaiken ja pääsi täydelliseen keskittyneisyyden tilaan. Se oli mahtava tunne!
Erikoisin ja mielestäni vaativin harjoitus oli todella hidas kävely, jossa polvet olivat vähän koukussa ja piti kuvitella liikuttavansa jalkaansa veden päällä ja ottaa ihan minimaalisia askeleita. Samalla katse oli suoraan eteenpäin nähden kaiken, mutta samalla ei mitään. Opettajamme eli Minja kuitenkin antoi meille eri mielikuvia matkamme varrella. Harjoituksen lopuksi vajosimme mutaeliöinä hidastettuna lattialle. Harjoitus oli haastava, koska se vaati todella tarkkaa keskittymistä ja kävellessä tuli löytää mahdollisimman rento ja vaivaton olo, mikä oli haastavaa.
Loppuviikosta, kun muitakin alkoi tulla tunneille teimme butohissa paljon fyysisempiä harjoituksia. Butoh oli tosi mielenkiintosta myös monipuolisuutensa vuoksi. Koin butohin olevan myös tosi terapeuttista. Viikko oli kaikkiaan todella onnistunut erilaisuutensa vuoksi!:) Oli kiva päästä kokeilemaan jotain ihan uutta!Valitettavasti minulla ei ole yhtään kuvaa tuolta viikolta! :(

Kiitos!! Heiheii!!

t. Sara :))